TIE KONSULTTIYRITTÄJÄKSI

Valmistuin markkinointimerkonomiksi Vaasasta vuonna 1985. Ehdin tehdä joitain kaupallisia töitä ennen kuin lähdin rauhanturvaajaksi Etelä-Libanoniin -90-luvun alkupuolella. Siellä vartioaseman vartiojääkäri/lääkintämiehenä huomasin kuinka paljon iloa ihmisten auttaminen minulle tuotti.

Keikan jälkeen päädyin kotikaupunkiini Vaasaan johtamaan vapaaehtoistoiminnan keskusta yhteistyössä kaupungin, seurakunnan ja järjestöjen kanssa. Sieltä tie vei Jyväskylään opiskelemaan yhteiskuntatieteitä, josta valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2002. Ensimmäisen kerran yrittäjyyttä taisin ajatella juuri tuolloin 2000-luvun alussa työskennellessäni Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen projektissa, jossa ohjasin ja koulutin pitkäaikaistyöttömiä ja mielenterveysongelmaisia. Etsimme heille uusia polkuja esimerkiksi töiden tai opintojen pariin. Huomasin miten osa asiakkaista jäi kuitenkin tyhjän päälle projektin loputtua. Voisiko yrittäjyys olla ratkaisu sekä heille että minulle? Vähän myöhemmin innostuin suorittamaan yrittäjätutkinnon.

Projektin ja yrittäjätutkinnon jälkeen toimin sosiaalitoimen osastopäällikkönä pienessä pohjalaisessa kunnassa, jonka aikana kuntasektori eri asiakasryhmineen tuli hyvin tutuksi. Kuntaliitoksen kautta nuo tehtävät vaihtuivat kunnan elinkeino- ja kehittämisektorille yhteyspäälliköksi, jossa sain auttaa yrityksiä erilaisissa asioissa. Aikaa tässä ehti kulua yhteensä kymmenkunta vuotta, jonka jälkeen tarjoutui mahdollisuus opiskella kauppatieteitä Vaasan yliopistossa. Siellä opiskelin strategista talousoikeutta valmistuen kauppatieteiden maisteriksi (lakiekonomi) jouluna 2019. Opintojeni loppupuolella toteutin myös haaveeni yrityksen perustamisesta sekä suoritin lisäksi sijoitusneuvojan tutkinnon.

Kokemukseni perusteella olen huomannut, että luottamus ja verkostot ovat kaikkialla menestyksellisen toiminnan ehdottomia edellytyksiä. Huumorikin auttaa monesti.Työ- ja opiskeluhistorian lisäksi vapaaehtoistyö SPR:n, veteraanien, lastensuojelun, maahanmuuttajien ja jalkapalloharrastuksen parissa on myös opettanut paljon.
Ottakaa mielellään yhteyttä, jos tarvitsette yhteistyötahoa tilanteisiin, jossa vaaditaan luovuutta, avoimuutta, kokonaisuuksien hahmottamista ja kykyä ratkaista omia tai asiakkaiden haasteita/ongelmia. Minä ja verkostoni ovat käytettävissänne!

Aurinkoisessa Vaasassa 20.1.2021